Piirakan paluu 6 ensi-ilta 27.4. 2018

Keskiviikko, 25 huhtikuu, 2018

Lappeenrannan kaupunginteatterin kevätkauden 2018 viimeinen ensi-iltanäytelmä on Piirakan paluu 6. Yhteistyössä Teatteri KESYn kanssa tuotettavan huumori-ilottelun ensi-ilta on perjantaina 27.4. klo 19 pienellä näyttämöllä.

Piirakan paluu 6 on vetytrilogian kuudes osa, jossa Teatteri KESY palaa juurilleen vuonna 2009 nähdyn Vetyä, perkele -esityksen hengessä. Ohjauksesta vastaavan Aapo Stavénin mukaan musiikilla maustettu näytelmä pureutuu Lappeenrantaan liittyviin ajankohtaisiin aiheisiin.

– Näytelmässä hypitään eri aikakausilla ja hyvin erilaisissa tunnelmissa. Luvassa on siten myös katsauksia Lappeenrannan historiaan. Yllätyksellisyyden elementit ovat voimakkaasti läsnä, ja kaupunginteatterin tekniikka mahdollistaa melko lennokkaidenkin ideoiden toteuttamisen.

Käsikirjoittaja Susanna Kauppi kertoo, että paikallissatiirin päävire on tuttuun KESY-tyyliin roisissa huumorissa, jolle vastapainoa tarjoavat elämänmakuiset muistot menneestä.

– Minua ovat aina kiehtoneet tekstit, joissa on monta eri tasoa. Satiiri tarttuu todellisuuden sekä ihanteiden eroavaisuuksiin, ja sen avulla nostetaan esiin yhteiskunnan epäkohtia. Liioitellun ja kärjistetyn todellisuuden esittäminen saa meidät nauramaan ympäröivälle yhteisölle ja ennen kaikkea itsellemme. Siinä samalla ehkä oivallamme jotakin – tai sitten emme.

Stavén mainitsee esityksen tärkeimmäksi muusaksi maailman parhaan kaupungin, Lappeenrannan, sillä ”omaa rakastaanhan sitä kriittisimmin tutkii”.

Kauppi puolestaan nimeää ideoiden lähteiksi Etelä-Saimaan, työpaikan kahvihuoneen, Lappeenrannan kaupungin verkkosivut sekä Facebookin.

– Tällä kertaa kävin läpi myös historiaan liittyvää materiaalia. Sain esimerkiksi käsiini Ulla Rustholkarhun keräämän aineiston, jossa paikalliset ikäihmiset muistelevat kotikaupunkiaan.

Lavalla nähtävä Kaisu Kärri sanoo, että myös luovan työryhmän kanssa työskentely synnyttää hyviä ideoita.

– Yhden sketsin idea syntyi nimenomaan yhteisessä illanvietossa, saunan jälkeisissä pohdinnoissa. Idea tosin lähti totuttuun tapaan täysin lapasista, mutta tuosta syyskuisesta illasta lähtenyt ajatus nähdään esityksessä jalostuneena versiona.

Piirakan paluu 6:ssa kuullaan myös livelaulua ja nauhalta kuultavaa itse tuotettua musiikkia, josta osa pohjautuu tuttuihin sävelmiin. Sävellyksistä vastaa pääasiassa Seppo Äikäs, mutta Manu Penttilä ja Teemu Leinonen ovat työstäneet myös osan näytelmässä kuultavasta musiikista.

Stavén kehuu näytelmän skenografia Päivi Pöyhölää, jonka puvustus pääsee pelkistetyssä lavastuksessa täyteen loistoonsa.

– Päivi tuntee Lappeenrantansa, ja kaikille kaupunkilaisille tuttuja elementtejä nostetaan isostikin esiin puvustuksessa. Hän on jälleen kerran ylittänyt itsensä täysin järjettömien ja jopa liki mahdottomien ideoiden toteutuksessa.

Susanna Kauppi ja Kaisu Kärri uskovat, että jo etukäteen suurta suosiota nauttiva Piirakan paluu 6 pystyy vastaamaan ennakko-odotuksiinsa ja jopa yllättämään yleisönsä.

– Kierroksia on pyritty kasvattamaan, sillä muuttuuhan elokuvienkin jatko-osissa meno aina entistä hurjemmaksi. Näyttämöllä nähdään täysin kesyttämätön KESY – joukko aitoja, ajan patinoimia huumorkarjalaisia, joille häpeä on vieras käsite.

Tietoa näytelmästä:

Yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin ja Teatteri KESYn kanssa
Ensi-ilta 27.4. klo 19 pienellä näyttämöllä, esityksiä 19.5. saakka.

Käsikirjoitus: Susanna Kauppi ja työryhmä
Ohjaus: Aapo Stavén ja työryhmä
Rooleissa: Juha Härkönen, Susanna Kauppi, Tarja Kuorttinen, Mirkka Kuosmanen, Kaisu Kärri, Suvi Mikonsaari, Tero Penttilä, Leena Soikkeli ja Pasi Valkeila.

Kesto n. 2 h (sis. väliajan)

Lehdistökuvat: Kuvaaja: Minna Mänttäri. Kuvat ladattavissa: http://kuvapankki.ekarjala.fi/main.php?g2_itemId=26669

Lisätietoja:

Aapo Stavén
puh. 050 383 4308
teatteri.kesy@gmail.com