Teatteri Kesy

Teatteriyhdistys KESY ry (entinen Lappeenrannan Kesäteatteriyhdistys) perustettiin 27.10.1997 edistämään ja kehittämään omaperäistä ja korkeatasoista teatteritoimintaa Lappeenrannassa. Sillä tiellä olemme yhä.

Teatteri Kesyn tarina

Vuosien varrella toimintamme painopiste on siirtynyt kesäteatterista  “talviteatterin” pariin, joten Linnoituksen kesäteatterin lisäksi meidät on nähty myös Teatteri Peränurkan, Taidekoulu Estradin sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttämöillä.

Siellä

Olemme vieneet teatteria myös sinne, missä sitä ei ole aiemmin ollut, kuten ravintola Linnoituksen Krouviin, Etelä-Karjalan museoon sekä Ratsuväkimuseoon. Olemme esiintyneet niin kouluissa kuin päiväkodeissa sekä palvelutaloissa ja hoitolaitoksissa. Esityksemme ovat myös kysyttyjä ohjelmanumeroita yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksiin.

Vierailut

Esityksemme ovat saaneet myös valtakunnallista huomiota. Teatteri KESY on valittu kahdesti Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin, vuosina 2002 (Nainen kuin jäätynyt samppanja) sekä 2004 (Mummun saappaassa soi fox). Seinäjoen Harrastajateatterikesässä vierailimme elokuussa 2008 näytelmällä Kyklooppi.

Palkittu

KESY on kunnostautunut myös improvisaatioteatterin saralla voittamalla vuosina 2002-2003 sekä 2012 Etelä-Karjalan Maakunnallisen Improliigan. Vuonna 2007 KESY palkittiin “Sataman Valot” -kulttuuripalkinnolla sekä vuonna 2011 Lappeenrannan kaupungin kulttuuripalkinnolla Lappeenrannan kulttuurielämän hyväksi tekemästämme pitkäjänteisestä ja monipuolisesta työstä.

Paikallinen

Parhaiten teatteri KESY tunnetaan Lappeenrannassa nyt jo kuusiosaisen “Vety-trilogian” kautta. Paikallista sketsihuumoriviihdettä on esitetty useiden vuosien ajan eri kokoonpanoilla ja esiintymislavoilla lähes poikkeuksetta loppuunmyydyille katsomoille. Kaikki esityksen ohjelmanumerot ovat KESYn jäsenten käsikirjoittamia, ohjaamia, säveltämiä tai sanoittamia ja puvustamia.

Teatteriyhdistys KESY ry:n hallitus 2021-2022

Puheenjohtaja:
Kaisu Kärri / 040 139 8400

Sihteeri:
Susanna Kauppi

Muut jäsenet:
Juha Härkönen
Mirkka Kuosmanen
Suvi Mikonsaari
Tero Penttilä
Leena Soikkeli
Eevi Kareinen