Sitä en saanut

Käsikirjoitus: 

Työryhmä

Ohjaus: 

Susanna Kauppi

Ensi-ilta: 
Perjantai, 29 huhtikuu, 2005
Esityksiä / katsojia: 
15 / 600

Meistä jokainen on kaikkea sitä, mitä olemme elämässämme saaneet ja saavuttaneet. Toisaalta kaikki se, mitä emme ole saaneet halustamme huolimatta, on muokannut meitä varmasti yhtä paljon. Kannamme kukin sisällämme niitä kipupisteitä, jotka ovat syntyneet torjutuksi tulemisista ja epäonnistumisista. Jokainen tällainen kokemus on kasvattanut meitä, sillä meidän on ollut pakko keksiä uusia reittejä ja mahdollisuuksia. Meistä jokainen on siten täyttyneiden toiveiden ja saavuttamattomien unelmien summa – todellisuuden ja haavemaailman liitto. (S. Kauppi)

”Sitä en saanut” on KESY ry:n esitys täyttymättömistä toiveista, ja se koostuu useista pienistä tarinoista, jotka ovat työryhmän kirjoittamia. Kaikki esityksessä kuultavat tarinat pohjautuvat todelliseen elämään, ja jokainen niistä käsittelee omalla tavallaan torjutuksi tulemista ja pettymyksiä. Vaikka esityksen teemoina ovatkin ihmiselämän vaikeat hetket, ei sen tarkoituksena ole jäädä polkemaan paikoilleen ja syyttelemään menneitä. Eteenpäin on mentävä – itseironiaa, huumoria ja naurua unohtamatta!

Lavalla nähdään KESYn neljä vahvaa naista: Tarja Kuorttinen, Mirkka Kuosmanen, Minna Mänttäri ja Leila Väisänen. Esityksen skenografia on Päivi Pöyhölän, ja liikekielestä vastaa Susanna Akkanen. Äänimaailma on Hannu Hauta-ahon. Esityksen on ohjannut ja dramatisoinut Susanna Kauppi.

P.S. Se, mikä ei tapa, vahvistaa!