KESYn omenat syöty

Perjantai, 24 marraskuu, 2017

Teatteri Kesyn syksyn Omenakiertue Etelä-Karjalassa on maalissa. Päätepysäkki oli tiistaina 14.11. Parikkalan kirjastossa. Kiertueelle oli varattuna 16 kg kotimaisia omenoita. Niistä Parikkalan jälkeen ovat vain karat jäljellä.

Omenoiden kera oli julistettu tavoitteellisen luovan kirjoittamisen ilosanomaa jo 15 kertaa ennen päätepysäkkiä. Eräs tavoite oli kohdata ainakin kaksisataa lukemisen ja harrastajakirjoittamisen ystävää. Tilasto kertoo, että tavoite saavutettiin 90 %:sti.

Mitä Kesy oppi matkalla?

Maakunnan kirjastot ovat upeita erilaisten kulttuuriharrastusten pöhinäpaikkoja. Kirjastojen henkilökunta on sisäistänyt hyvin ammattinsa ytimen. He toimivat palveluammatissa. Eläköön kirjastolaitos!

Kirjallisten matineoiden kuulijat olivat pääosin naisia, vaikka esimerkkinä käytetyn teoksen (Timo Mattila/Aataminomenapuu) näkökulmat olivat monesti kovin miehisiä. Naiset pitävät edelleen miehistä.

Monet ammattitaiteilijat ovat pakotettuja kiertämään pysyäkseen leivässä. Omien kokemusten perusteella, kierrettyään nyt kaikki Etelä-Karjalan kunnat, kesyläiset harrastajat kunnioittavat näitä taiteilijoita entistä enemmän.

Matkaevästä jatkoon?

Ääneen lukeminen rentouttaa lukijaansa. Samoin omaehtoinen kirjoittaminen unohtamatta tunnetta, joka syntyy omaa esikoiskirjaa kädessä pitäessä. On kuin sylin täyttäisi vastasyntynyt tuhiseva käärö.

Lisätiedot

Timo Mattila 0400512340
timoteemattila@gmail.com
Kesyn Omenakiertueen yhteyshenkilö